Heinäkuun 10. päivänä 2027 aurinko laskee Ruissalossa klo 22.51. Syvimmillään se käy klo 1.37, vain 7,4 astetta horisontin alla, ja klo 4.23 se on taas ylhäällä. Taivas ei pimene kunnolla kertaakaan.
Siitä syntyi Yötön yö, spekulatiivinen ilme Ruisrockille 2027. Tein sen omana projektinani. Ruisrock ei tilannut sitä eikä ole siinä mukana, ja festivaalin oikea vuoden 2027 ilme on kokonaan toinen. Tässä kirjoituksessa keskityn ilmeen liikkuvaan osaan: kymmenen sekunnin silmukkaan Turun Föli-bussien näytöille.
Kiekko on siellä, missä aurinko on
Ilmeessä on kaksi muotoa: oranssi kiekko ja vaakasuora viiva, joka ei koskaan kallistu. Jokainen juliste on yksi minuutti yöstä. Kellonaika seisoo horisontin päällä, ja kiekko on siinä kohdassa, jossa aurinko sillä minuutilla Ruissalon yllä on. Laskin auringon radan festivaalialueen koordinaateille.
Liikkeessä sääntö sai jatkua. Silmukka on yksi vuorokausi kymmenessä sekunnissa, ja kello ruudun alakulmassa on sidottu kiekkoon. Se näyttää 22.51, kun kiekon keskipiste koskettaa vettä, 1.37 radan pohjalla ja 4.23, kun aurinko nousee takaisin pintaan. Kiekon rata on piirretty kaari, mutta ajat pitävät.
Bussinäyttö on äänetön, ja sitä vilkaistaan seisaaltaan. Siksi kuvassa on yksi päähenkilö, ja taivaan väri, kellonaika ja sanamerkin väri seuraavat sitä. Oikealla kiertää kolmen päivän esiintyjälista, ja nimet ovat paikkamerkkejä. Kello ja lista on ladottu Berkeley Monolla. Alin kahdeksasosa ruudusta jää tyhjäksi bussin omalle infopalkille.
Rata ja rytmi
Ensimmäinen versio oli kuuden sekunnin mittainen. Aurinko kulki valmiiden avainkehysten välillä, ja silmukan sauma piilotettiin häivyttämällä aurinko ja kello hetkeksi pois. Pidensin silmukan kymmeneen sekuntiin, bussimainospaikan tavalliseen mittaan, ja piirsin radan yhdeksi eleeksi. Kiekko putoaa ruutuun yläreunan yli, painuu veden alle keskellä ja kiipeää ulos oikeasta yläkulmasta. Silmukan molemmissa päissä se on kokonaan ruudun ulkopuolella, joten häivytystä ei enää tarvita ja kuva kiertää ympäri ilman saumaa.
Nopeuden kanssa meni pisimpään. Ensimmäisessä yhtenäisessä radassa aurinko kiihtyi kohti merta ja jarrutti pohjalla lähes pysähdyksiin, ja se näytti jäävän veden alle jumiin. Pyöristin pohjan väljemmäksi ja nostin pienimmän nopeuden noin kolminkertaiseksi. Nousu oli vielä oma lukunsa: se kiihtyi koko ajan ja ampaisi ulos kulmasta. Lopulta peilasin laskun ajassa, joten aurinko nousee samalla tavalla kuin laskee. Hitain hetki osuu syvimpään kohtaan, kello 1.37:ään.
Värisevä reuna
Tasainen vektoriympyrä liukui ruudun poikki yhtenä jäykkänä kappaleena. Halusin reunaan saman elävän värinän kuin piirretyssä animaatiossa, jossa jokainen kuva on piirretty uudelleen. Ensimmäinen yritys antoi kiekolle uuden satunnaisen muodon joka toisessa kuvassa, ja tulos oli pelkkää nykimistä.
Toimivan tavan löysin Camillo Visinin kirjoituksesta, joka käsittelee käsin piirretyn liikkeen jäljittelemistä. Siinä on yksi kohinakenttä ja neljä toisilleen sukua olevaa asentoa, jotka vaihtuvat noin kymmenen kertaa sekunnissa. Kiekko pysyy pyöreänä ja reuna elää. Sama värinä on horisontissa, joten viiva liikkuu kuin vesi, ja myös kellon numeroissa. Kiekon reunaa pehmensin viisi pikseliä. Neljällätoista pikselillä värinä muuttui puuroksi ja kiekko näytti epätarkalta.
Taivas
Painetussa aineistossa on kaksi mustetta, sininen ja oranssi, ja niiden päällekkäispainatus on ainoa tumma sävy. Liikkeessä annoin paletin kasvaa, mutta pidin saman logiikan. Meri on sininen kerros, joka painuu auringon päälle, joten veden alla kiekko näkyy tummana levynä, kuin kaksi mustetta päällekkäin.
Taivaasta tein ensin kaksi versiota. Kummassakin iltapäivä on lämpimän keltainen ja ilta korallia ja ruusua, mutta toisessa yö on sininen ja toisessa tumma luumu. Sininen olisi ollut ilmeisin suomalainen kesäyö. Valitsin luumun, koska se erottuu sinisestä merestä selvemmin ja antaa yölle lämpöä.
Myöhemmin tasaiset värikentät pehmenivät liukuväreiksi, ja lopullisen taivaan värit poimin iltataivaan valokuvasta. Ylhäällä on hiljainen pölynsininen kenttä ja sen alla yksi pitkä liuku laventelin, persikan, kullan ja oranssin kautta. Aivan horisontissa sävy tummuu lähes ruskeaksi. Kun aurinko on painunut matalalle, sanamerkin takainen kenttä vajoaa luumuun, ja sanamerkki voi vaihtaa värinsä paperinvalkoiseksi.
Sanamerkki, joka katsoo aurinkoa
Alussa RUISROCK oli pelkkä Bricolage Grotesque ExtraBold, tavallinen fontti ilman mitään omaa. Piirsin kuusi suuntaa: heijastuksen, vesirajan, auringon korkeuden mukaan kasvavat kirjaimet, horisonttiin sulavat jalat, paisutetut kirjaimet ja Aurinko-O:n. Valitsin viimeisen. O on aurinkokiekko, joka painuu perusviivan läpi oikean auringon korkeuden mukaan. Enintään puolet siitä menee viivan alle, jotta sana pysyy luettavana. Aurinko O-kirjaimena on festivaalijulisteiden tuttu temppu, joten sen piti ansaita paikkansa. Tässä se on sama kiekko ja sama sääntö kuin julisteissa.
Värinvaihto vei eniten kierroksia. Ensin koko sana vaihtui luumusta paperiin yhdessä kuvassa. Sitten kirjain kerrallaan vasemmalta oikealle, mutta jokainen vaihto oli yhä välitön. Nyt jokainen kirjain pyyhkiytyy uuteen väriin neljässä kuvassa: illalla ylhäältä alas kuin yö laskeutuisi, aamulla alhaalta ylös kuin aurinko nousisi. Luumu ja paperi ovat molemmat luettavia vain kapean hetken, kun taivas on niiden välissä. Siksi pidätin taivaan yläosaa siinä sävyssä niin kauan, että aalto ehtii kulkea sanan läpi.
Pyyhkäisyyn kuuluu venytys. Ensin skaalasin kirjaimia pystysuunnassa, ja ne näyttivät venytetyiltä kuvilta. Bricolage on muuttuva fontti, jossa on leveysakseli, joten nyt kirjain kapenee ja kevenee hetkeksi ja jousi palauttaa sen pienellä ylityksellä. Kirjain ikään kuin vetää henkeä, kun sen väri vaihtuu. Kapea, venytetty sanamerkki on tämän hetken pohjoismaisten festivaalien oletusratkaisu, joten tässä se saa näkyä vain sekunnin murto-osan.
Leikkisyyttä halusin vielä lisää, mutta sillä piti olla sääntö, muuten sanamerkki vain heiluu. Kokeilin ensin pintajännitystä, jossa R ja C venyivät alaspäin kohti vajonnutta O:ta. Jätin sen pois päältä. Tilalle tulivat katsojat. Kun O painuu, kirjaimet kallistuvat sitä kohti kuin ihmiset rannalla auringonlaskua katsomassa. R ja C kallistuvat eniten, kuusi astetta, ja reunimmaiset tuskin lainkaan. Kun aurinko nousee, ne ponnahtavat pystyyn samassa järjestyksessä. Perusviiva pysyy suorana, koska horisonttikaan ei kallistu.
Viimeinen kierros: valo ja vesi
Viimeisellä kierroksella suurensin aurinkoa. Lähellä horisonttia se kasvaa vielä hieman ja litistyy, niin kuin matala aurinko näyttää tekevän. Kiekon ympärille tuli kolmikerroksinen hehku: vaalea harso, persikanvärinen kehä ja kylläinen oranssi reuna. Korkealla taivaalla hehku leviää laajaksi, ja meren lähellä se tiivistyy ja painuu horisontin suuntaiseksi nauhaksi.
Idea tuli japanilaisista liukuväreistä ja niiden takana olevasta puupiirrostekniikasta, bokashista. Painaja levittää laattaan asteittaisen määrän mustetta jokaista vedosta varten, joten mikään vedos ei liu'u täsmälleen samalla tavalla. Hiroshigen ja Kawase Hasuin taivaat ja meret on painettu näin, ja Nuevo.Tokyon Japanese Gradients for UI -sarja on tuonut saman pehmeän, rakeisen liukuvärin nykygrafiikkaan. Näissä liukuväreissä on vähän värejä ja pitkiä hiljaisia kenttiä, ja siirtymän keskellä sävy vaihtuu kolmanneksi väriksi.
Merestä tuli bokashi-nauhoja. Jokainen nauha pysyy hetken tasaisena ja liukuu sitten pehmeästi seuraavaan, ja värit tulevat taivaalta. Vedenrajassa on matalan taivaan heijastuksesta syntyvä malvanpunainen kaistale, sen alla vaalea sinivioletti nauha, sitten ilmeen sininen ja lopuksi kaksi porrasta kohti syvää ultramariinia. Portaat ovat tärkeitä, sillä ilman niitä meri näyttäisi ruiskumaalatulta. Veden pinnalla on lisäksi heikko lämmin heijastus, joka nousee vedenrajaan auringon laskiessa ja liukuu ulos ja levenee sen noustessa.
Viimeisenä tulee filmipinta: hieno yksivärinen rae, pölyä ja pilkkuja, heikkoja vaakajuovia taivaalla ja auringon ympärillä filmin halaatiota muistuttava hohde. Muodot pysyvät terävinä. Bussiversiossa rae on karkeampaa, koska hieno rae katoaa bussinäytön videopakkauksessa.
Mitä jäi pois
Keskelle kuvaa jäi pitkään tyhjää tilaa, ja kokeilin siihen festivaaliyleisöä: ympyröitä, kolmioita, neliöitä ja viisikulmioita kuvan omissa väreissä, keinumassa ja rauhoittumassa, kun aurinko painuu mereen. Se on yhä tiedostossa, pois päältä. Nyt keskustaa täyttää isompi aurinko hehkuineen.
Myös alkuversioiden liikkuva sanamerkki jäi pois. Päivällä se oli keskellä ja liukui yöksi vasempaan yläkulmaan. Nyt se pysyy kulmassa koko ajan, ja liike on kirjaimissa.
Kulissien takana tein yhden ison remontin. Alkuversioissa auringon rata, taivaan värit ja kello laskettiin Cavalryssa JavaScript-solmuilla, ja ohjelma kaatui aina välillä kesken työn. Rakensin silmukan uudelleen Cavalryn omilla solmuilla ja tavallisilla avainkehyksillä. Kuva pysyi samana värinää lukuun ottamatta: Cavalryn oma kohina on eri laskukaava, joten viritin värinän silmämääräisesti vastaamaan vanhaa.
Bussissa ja puhelimessa
Silmukasta on vaakaversio bussinäytöille ja pystyversio puhelimeen. Kirjoituksen alussa olevassa videossa silmukka pyörii ensin koko ruudulla ja siirtyy sitten puhelimeen kahvikupin viereen. Julisteet, somekuvat ja kangaskassi käyttävät samaa kiekkoa ja samoja minuutteja, ja viimeistelen ne Illustratorissa ja Photoshopissa.
Kun silmukka pyörähtää ympäri, kello näyttää taas iltapäivää ja aurinko on jossain ruudun yläreunan takana.